Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. tammikuuta 2014

2014




 25.12.2013 missä lumi?

Vuosi on vaihtunut. Elämä on soljunut eteenpäin ja bloggaus on tyystin jäänyt. Syynä on hyvin vahvana se että en oikein tiedä mitä kirjoittaisin, miksi kirjoittaisin, mutta kuitenkin olisi kiva kirjoitella ja jakaa mietteitä teidän kanssa. Aluksi ajattelin tämän toimivan rakennuspäiväkirjana, mutta se ei onnistunut ,koska en aina ollut vaiheessa mukana 100% , kuvia kyllä osasin ottaa mutta kirjoituspuoli sitten olikin hieman heikompaa.. termistö villat, ruuvit, kantavat ja keikkuvat ei oikein natsannutkaan minun näppäimistöön kirjoitettavaksi siihen kuuluvalla varmuudella.

Se mitä osaan niin on oman pieni väkertelyni jota tykkään tehdä eri materiaaleista. Tykkään neuloa, virkata, askarrella, taivutella rautalankaa ja kieputella hiuksiin muutakin kuin solmuja. Ja niin tuo sisustus ja koiran kanssa toimiminen on myös lähellä sydäntä.

Lapseni myötä olen oppinut taitoluistelun maailmaan joka vie suurimman osan vapaa- ajastani sekä seuratoimiminen tytön luisteluseurassa.

Osa-alueita siis on , mutta osaisinkos tästä bloggailusta tehdä sen "mun jutun"- taas uudelleen...

Niin ja mitä mäkirinteeseen tulee niin se on edelleen muutoksen kourissa, remontti jatkuu sisältä päin. Kun kevät koittaa, niin alkaakin pihan laitto....

(pahoittelen kuvien laatua , kamerakänny otoksia )

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

arkea, juhlaa ja mietintää


On niin ihanaa, kun linnut jo visertää aamuisin. Auringon säteet kutittavat nenää. Kevättä kohti siis olemme menossa, pienin askelin mutta kuitenkin.
Käsitöitä olen tehnyt nyt vähemmän, en tiedä, miksi kutimet eivät ole minua kutsuneet. Olen kuitenkin muutaman erikoisemman tuotoksen tehnyt. Yksi niistä on siskoni( http://yhteiselamaa.blogspot.fi/) koiralle valmistama myssy talvenlenkeille. Myssy osa neulottu, kukat virkattu. Söpöhän siitä tuli, niinkuin on pitäjänsäkkin.




 Meidän lagotto rakastaa lunta. Lumessa voi kaivaa, hyppiä, kieriä, syödä sitä, juosta kovaa lumipallojen perässä, haukkua kun lumilapiot viuhuu. Osaisimpa itsekkin rakastaa, joka hetkeä niin tunteella kuin koira. Ei sillä, tuskin Luna pitää jälkiselvittelystä. Lunta on paakkuntunut karvoihin niin että sulatusoperaatio vie aikaa ja energiaa..kaikilta.



Pieni luistelijamme kehittyy koko ajan. Kuva on otettu joulunäytöksestä jossa hän ryhmänsä kanssa oli tähtiä. Näytös sujui hienosti ja mikä tärkeintä niin pieni luistelija oli innoissaan koko tapahtumasta. Hänen unelmansa tällä hetkellä on päästä oikeasti kilpailemaan. Kokoajan sitä kohti ollaan menossa, me vanhemmat siinnä tukien.

 

Juhliminen on aina ihanaa. Erityisesti tämä juhla. Saimme kolmannen kummilapsen. Mieheni siskonperheeseen syntyi pieni tyttö ja ristiäisiä vietettiin. Juhlassa oli aivan ihastuttava pappi. Hän oli niin lämminhenkinen, aivain kuin vanhatuttu. Olin ihan haltioissani hänen ammattitaidostaan. Juhlissa on aina kiva kuvata, mutta minulle on haastetta olla se kuvattava. Se on todella, todella vaikeaa... pakoilu ei onnistunut, kun kameroita juhlissa oli paljon. Omiinottamiin alan olla jo aika tyytyväinen. Opettelua vaatii tuo järjestelmäkamera miten sillä saa eritilanteissa hyviä kuvia. Opettelu jatkuu.


Niin ja suuria muutoksia on tapahtumassa Villa Mäkirinteeseen. Keväällä alkaa remonttiprojekti josta näillekkin sivuille päivittelen, miten talovanhus saa kasvojen kohotusta.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Matto




Sadepäivät on välillä hyväksi. Silloin saa itsensä asetettua tuoliin ja kutomaan. En ole aikaisemmin ollut ollenkaan mikään käsityöihminen. Nyt herättelen peruskoulun aikaisia opittuja muistoja. Jotain mieleen tuleekin. Viimeisimmäksi harjoittelin tehdä virkattua mattoa ontelokuteesta. Ohje on täältä ( http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/240E070089337443C22577AC006D4389/$file/Virkattu_matto_10062011.pdf  ), kirjaimellisesti sitä ei ole noudatettu, mutta lopputulokseen olen enemmänkuin  tyytyväinen. Paikkaansa matto vielä etsii kodissamme.

Luna -koira täytti 27.9.2012  1 vuotta. 
Aika on mennyt nopeasti tuon vilpertin/ADHD tyttösen kanssa. Elämän iloa pursuaa vaikka muille jakaa, mutta osaa kyllä paikantullen käyttäytyäkkin. On sekin niin rakas.

Lähdemme tyttäreni kanssa tässä tutkailemaan ratsastustallille ystäväperheen tyttöjen ratsastustuntia. Kivaa syyspäivää kaikille :)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Luominen

passaako?

neljä töppöstä

seuraavaan projektiin

unoset

Se on syksy tullut. Sen huomaa itsessään silloin, kun langat kaivan esille ja laitan koukun tai puikot heilumaan.
Sain jo kesällä alustavan "tilauksen" villasista töppösistä koiralle. Siitä oli hyvä aloittaa.
Siskoni hankki koiranpennun; ja tämä koiraneiti on karvatonta mallia; jotenka tarvitsee vaatetustaan ylle, jotta tarkenee ulkoilla. Katselin jämälankojani ja musta/sateenkaari- yhdistelmästä neuloin vauvansukan ohjeella muunnellen jonkinmoiset töppöset. Töppöset on kääntövarrella pitsisomisteella. Toivotaan , että ne on sopivat ja tykätyt. Josko vaikka kuvaa saisin kun ne on itse Taika neidillä yllä.

Kävin ostamassa paikallisesta kädentaito shopista onetelokudetta seuraavaa projektia varten. Tarkoituksena olisi alkaa virkkaamaan mattoa. En vain tiedä onnistuuko, sen näkee sitten kun aloittaa.

Koira makailee reporankana jalkojen juuressa; liekkö tylsää vai onnessaan kun ei tarvitse koko ajan liikkeitäni vahtia kun napotan istua tuolilla ja neulon.

Ihanaa syyskuun alkua blogilukijoilleni... Onkohan niitä?????