2014

 25.12.2013 missä lumi?

Vuosi on vaihtunut. Elämä on soljunut eteenpäin ja bloggaus on tyystin jäänyt. Syynä on hyvin vahvana se että en oikein tiedä mitä kirjoittaisin, miksi kirjoittaisin, mutta kuitenkin olisi kiva kirjoitella ja jakaa mietteitä teidän kanssa. Aluksi ajattelin tämän toimivan rakennuspäiväkirjana, mutta se ei onnistunut ,koska en aina ollut vaiheessa mukana 100% , kuvia kyllä osasin ottaa mutta kirjoituspuoli sitten olikin hieman heikompaa.. termistö villat, ruuvit, kantavat ja keikkuvat ei oikein natsannutkaan minun näppäimistöön kirjoitettavaksi siihen kuuluvalla varmuudella.

Se mitä osaan niin on oman pieni väkertelyni jota tykkään tehdä eri materiaaleista. Tykkään neuloa, virkata, askarrella, taivutella rautalankaa ja kieputella hiuksiin muutakin kuin solmuja. Ja niin tuo sisustus ja koiran kanssa toimiminen on myös lähellä sydäntä.

Lapseni myötä olen oppinut taitoluistelun maailmaan joka vie suurimman osan vapaa- ajastani sekä seuratoimiminen tytön luisteluseurassa.

Osa-alueita siis on , mutta osaisinkos tästä bloggailusta tehdä sen "mun jutun"- taas uudelleen...

Niin ja mitä mäkirinteeseen tulee niin se on edelleen muutoksen kourissa, remontti jatkuu sisältä päin. Kun kevät koittaa, niin alkaakin pihan laitto....

(pahoittelen kuvien laatua , kamerakänny otoksia )

Juhannus

sisustuukseenko sopiva?

kotitie

<3

Keskikesän juhlaa on vietettu ihan kotosalla. Meillä ei ole mökkiä minne mennä, me olemme muutenkin aika kotipainotteisia jotenka koti oli oikein hyvä päätös meistä kaikista viettää kotona..koiraa myöten. Lunan lempipuuhaa on möyhiä sohvatyynyt mieleiseensä asentoon tai lattialle ja sen jälkeen pötkähtää sohvalle. Mukavalta näyttää lokoilu minustakin.

Juhannuksena kyläyhdistyksemme järjestää kylän yhteisessä rannassa juhannus kokon polton. Sinne kerääntyy kylän miehet, naiset ja lapset hetkeksi ihailemaan kokon palamista. Tänä vuonna kokko paloi hienosti, ilta oli ilmoiltaan ihana ja tunnelma hauska. Lapset uivat rannassa ja aikuiset viettivät aikaansa yhdessä. Mikäs sen mukavampaa. 

Jottei ihan juhlinnaksi menisi niin tänään palattiin takaisin rakennuspuuhiin ja tarkemmin purkuhommiin. Vanhaa ulkovuorta jota onkin useampi kertuus tullut vuosien saatossa Mäkirinteen ylle. Pohjalla on hirttä , sitten väliin on laitettu paperia, paperia ja paperia sekä lautaverhous. Seuraava omistaja onkin sitten halunnut laittaa kaiken tämän päälle hieman styroksia ja mineriittilaattaa. Purettavaa siis riittää vaikkakin kovasti alkaa ranka hahmottua laajunnuksen kohdille. Korkeutta tulee olemaan , ihan huippaa. Uskaltaakohan sitä parvekkeelle mennäkkään kunhan se joskus valmis on.

Mäkirinteessä touhut jatkuvat sateesta, tuulesta tai helteestä piittaamatta.

Haaste

Olen hieman jännitellyt näitä ns. blogihaasteita joita olen lukenut muiden blogeista. Nyt minut on haastanut Maya. Tartun siis haasteeseen:

 Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

• Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
• Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
• Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
• Heidän pitää valita 11 blogia joilla on alle 200 lukijaa.
• Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
•  Ei takaisin haastamista. 

Sinne jonnekkin

 

 

Enkelini laulu
Niin katosit ikuisuuteen, kasvatit siivet enkelin. Taivaan valtakuntaan, nään nyt vielä selvemmin. Tunnen kuinka hyväilee sua pilvet hattaran kun sirot jalkasi siihen astua saa ja sinä enkelini mulle kuiskaat;

Äiti älä itke, kaikki kääntyy vielä hyväksi vuokseni älä sure, suru syö voimasi vaan tunne sydämessäs minun rakkautein niin ehkä yhdessä aina saamme kulkea

Liian arka kosketuksen, on viinilasi kristallin. Se vasten aurinkoa särkyy, kuin lohduton hiljaisuus. Kun rakkain sulta viedään, jää jälki sydämeen eikä välttämättä palaa usko huomiseen vaan sinä enkelini mulle kuiskaat;

Äiti älä itke..

Niin särkyi onni äidin, vain muisto jäi. Jostain joka vain hetken elää sai. Joskus kolikon kääntöpuoli on niin arvaamaton, koskaan ei tiedä mitä saa tai jää saamatta mutta silti uskon onnen palaavan kun sinä enkelini mulle kuiskaat;

Äiti älä itke, kaikki kääntyy vielä hyväksi vuokseni älä sure, suru syö voimasi vaan tunne sydämessäs minun rakkautein niin ehkä yhdessä aina saamme kulkea mutta enää, et äiti itkeä saa.

Ikävä

 

 

Palaa kynttilä hiljalleen,
ilta pimenee.
Tuska kaivaa rintaa,
koskee, kirvelee.
Kuun valolta lohtua pyydän,
auta poloista.
Yksinäistä kulkijaa,
    taivaan kaarella.
Suljen silmät kostuneet
ja yhteen käteni liitän.
Pyydän rauhaa sydämeen
ja voimaa jaksamaan.

 

 

Minulla on ikävä !

Monenmoista

 

Luna päätti sitten, että on aika naiseudelle. Kevät juoksut valtasi koiraneidin mielen. 

Se on hieman rasittavaa. Housut revitään jalasta, joiden kuuluisi suojata kotia sotkulta. 

Mitä vielä, revitään ja sitten istutaan sohvilla ja tuoleilla kurkkimassa sukukalleuksiaan. Ja ilme on , en ole mitään pahaa tehnyt , vai olenko ? 

Onneksi alkaa olla voiton puolella, mutta nyt on se suurinvaihe, kun sulhoa tarvittaisiin apuun. 

Suruvalittelut on käynnissä parhaillaankin ulko-ovella josko se prinssi tulisi..

Ja meidän perheessä oli aihetta juhlia kultamitalistia.

 

Onnea kultamitalisti kullalleni <3 

Kuinka jännitin, itkin ja nauroin ilosta. Kuinka sydämeni oli pakahtua kun tyttö kaatui. Se ei haitannut mitään, suoritus jatkui mallikkaasti loppuun asti.

Elämä ottaa ja antaa

Yhdessä  <3

Paljon on mahtunut elämän ironiaa kuukauteen. On käyty monenlaiset pohdinnat elämän tarkoituksesta, unelmista, unelmien murtumisesta, menetyksestä. On kuitenkin tässä hetkessä nostettava katse omista kengän kärjistä. Vaikkakin katse on sumea, silti se katse näkee, se näkee ympärillä olevan elämän. Elämän joka jatkuu, joka kantaa.

Näin aivan ihanan runon FB:ssä. Haluan jakaa sen täälläkin, näin se jää päiväkirjaani. Oma tyttöni on juuri tuon 6 vuotias ja täynnä kysymyksiä. Voisiko kauniimmin sanoiksi pukea, kuin tässä runossa, miten kallis arvoinen lahja on saada oma lapsi. Se ei ole itsestäänselvyys.

Olen kuusivuotias ihminen jo,
niin että äiti kertoisitko,
mistä meidät lapset on tehty?

Olen tarhan tädiltäkin kysynyt,
... hän on vain minulle hymyillyt,
ja talkkarikin on hämmästynyt.

He sanovat: odotahan nyt!

Naapurin pihalla kerrottiin,
että pienet lapset on tehty niin,
että vettä ja jauhoja sotkettiin
ja taikina lapseksi muovailtiin,
sen jälkeen uunissa paistettiin.
Äiti, tehdäänkö lapsia niin?

Äiti, voiko tällaistä pientä lasta
tehdä lehmän pienestä vasikasta,
jos karvat vain ottaisi pois?
Ei antaisi lupaa ammumaan,
pyytäisi pottaan pissaamaan
ja kahdella jalalla kulkemaan?

Äiti, voiko pelto tai kasvimaa
ihmisen taimia kasvattaa,
kuten porkkanaa, heinää tai muuta?
Miten taimet vauvaakin pienemmät,
pellon mullassa pärjäävät,
kun siellä on madot ja jyrsijät
sekä sateet ja tuulet myrskyisät?

Jos minut on tehty sairaalassa
tai tehtaassa lapsia valmistavassa,
niin mistä rakennusaineen saivat?
Mistä lämmön laittoivat ruumiiseen,
miten jalkani saivat liikkeeseen,
mistä huono olo kun tuhmasti teen,
mistä itku kun sattuu varpaaseen?

Lapseni,

Pieni olet vielä ymmärtämään
mutta väärin teen jos ääneti jään,
joten rakennusaineesta kerron.

Se on ainetta kultaakin kalliimpaa,
sitä ei rahalla ostaa saa,
ei kasvata meret, ei metsät, ei maa
silti jokainen voi sitä omistaa.

Taivaan isämme kultaisin,
meille kaikille lahjoitti paketin,
joka sisältää rakennusaineen.
Käyttöohje on yksinkertainen:

Käytä ainetta reilusti tuhlaillen,
sitä säilytä lämmöllä sydämen,
koska se on vihalle allerginen.

Se on rakennustarvikepakkaus,
jonka päällä on teksti: Rakkaus

Tästä sinutkin, lapseni, tehtiin.
Siitä miljoonat lapset on valmistettu,
siitä kaikki kaunis on rakennettu,
siitä onni on koteihin asennettu,
sen avulla paha on karkoitettu. ♥ ♥ ♥

Ole rohkea ja aukaise silmäsi ympärillä olevalle maailmalle. Rakasta ja tunne olevasi rakastettu , koska sitä sinä olet.

arkea, juhlaa ja mietintää

On niin ihanaa, kun linnut jo visertää aamuisin. Auringon säteet kutittavat nenää. Kevättä kohti siis olemme menossa, pienin askelin mutta kuitenkin.

Käsitöitä olen tehnyt nyt vähemmän, en tiedä, miksi kutimet eivät ole minua kutsuneet. Olen kuitenkin muutaman erikoisemman tuotoksen tehnyt. Yksi niistä on siskoni( http://yhteiselamaa.blogspot.fi/) koiralle valmistama myssy talvenlenkeille. Myssy osa neulottu, kukat virkattu. Söpöhän siitä tuli, niinkuin on pitäjänsäkkin.

 Meidän lagotto rakastaa lunta. Lumessa voi kaivaa, hyppiä, kieriä, syödä sitä, juosta kovaa lumipallojen perässä, haukkua kun lumilapiot viuhuu. Osaisimpa itsekkin rakastaa, joka hetkeä niin tunteella kuin koira. Ei sillä, tuskin Luna pitää jälkiselvittelystä. Lunta on paakkuntunut karvoihin niin että sulatusoperaatio vie aikaa ja energiaa..kaikilta.

 

Pieni luistelijamme kehittyy koko ajan. Kuva on otettu joulunäytöksestä jossa hän ryhmänsä kanssa oli tähtiä. Näytös sujui hienosti ja mikä tärkeintä niin pieni luistelija oli innoissaan koko tapahtumasta. Hänen unelmansa tällä hetkellä on päästä oikeasti kilpailemaan. Kokoajan sitä kohti ollaan menossa, me vanhemmat siinnä tukien.

 

Juhliminen on aina ihanaa. Erityisesti tämä juhla. Saimme kolmannen kummilapsen. Mieheni siskonperheeseen syntyi pieni tyttö ja ristiäisiä vietettiin. Juhlassa oli aivan ihastuttava pappi. Hän oli niin lämminhenkinen, aivain kuin vanhatuttu. Olin ihan haltioissani hänen ammattitaidostaan. Juhlissa on aina kiva kuvata, mutta minulle on haastetta olla se kuvattava. Se on todella, todella vaikeaa... pakoilu ei onnistunut, kun kameroita juhlissa oli paljon. Omiinottamiin alan olla jo aika tyytyväinen. Opettelua vaatii tuo järjestelmäkamera miten sillä saa eritilanteissa hyviä kuvia. Opettelu jatkuu.

Niin ja suuria muutoksia on tapahtumassa Villa Mäkirinteeseen. Keväällä alkaa remonttiprojekti josta näillekkin sivuille päivittelen, miten talovanhus saa kasvojen kohotusta.

oma JUTTU

Sitä miettii välillä kuinka aika virtaa nopeaan eteenpäin. Sen huomaa jotenkin terävästi silloin, kun perheessä on lapsi. Miten se kasvaa ja kehittyy.

 Meidän tyttö aloitti elokuussa innokkaana taitoluistelun. On ilo seurata hänen iloaan, kun hän oppii ja kehittyy kaikkeen uuteen luistimien päällä. Äitinä se hetki on jotenkin kahlitseva tunteikas; kuinka se pieni tyttö on välillä niin iso omien onnistumisiensa kautta. Hän osaa jotain mitä vanhenpansa ei osaakkaan. Hänellä on oma JUTTU =)

Onneksi meillä kaikilla on ne omat JUTUT, jotka antaa voimaa kantaa arjessa. Lähdenpä siis tästä yhden JUTTUNI pariin ja laitan virkkuukoukun heilumaan